Siirry sisältöön

Yrttejä ja salaatteja omaksi iloksi

Kruunuasuntojen hallintojohtaja Katri Tattari viljelee kesäisin vapaa-ajallaan yrttejä ja salaattia.

Artikkeli kuva

En ole mikään viherpeukalo. Kotona minua on kielletty hoitamasta viherkasveja, koska minun hoidollani niillä on tapana kuolla. Viime vuosina olen kuitenkin innostunut viljelemään yrttejä ja salaattia omaksi iloksi.

Yrtti- ja salaattiviljelyyn minulla on käytössä yksinkertaisesti vain muutama parvekelaatikko, jotka laitan pihalle. Altakastelevia tietenkin, koska muuten se kastelu saattaisi unohtua. Onneksi ne eivät ole hinnalla pilattuja, vaan niitä löytyy hyvinkin edulliseen hintaan.

Yrttien ja salaatin siemenet ostan kaupasta oman mieltymykseni mukaan. Yrttien osalta suosikkejani ovat rosmariini, timjami, rakuuna ja oregano. Basilikaakin mielelläni viljelisin, mutta se on sen verran kylmänarka, että varmuuden vuoksi olen jättänyt sen pois valikoimastani. Salaatin osalta pidän eniten erilaisista siemensekoituksista. On mukava, kun voi maistella hieman erilaisia salaatteja.

Miten sitten istutan siemenet? Siemenpusseista löytyy ohjeet, miten niitä tulee istuttaa. Koska en ota tätä harrastusta kovin vakavasti, en minä niitä ohjeita seuraa. Istutusten aika on joskus toukokuussa, kun siltä tuntuu. Yksi vuosi meni kesäkuun alkuun. Satoa on kuitenkin joka vuosi tullut. Täytän parvekelaatikosta n. 2/3 mullalla, kastelen sitä hieman ja täytän altakastelevan vesisäiliön. Lopuksi sirottelen siemenet pussista mullan päälle. Sitten levitän aavistuksen multaa siihen päälle. Kommentteja tulee siitä, että istutan ne liian tiheästi. Kieltämättä salaatin kanssa astia tursuaa. Mutta kun satoa ryhtyy tulemaan, niin ensimmäiset kerrat salaattia otetaan harventaen ja lopuille syntyy tilaa kasvaa. Salaattia istutan uuden erän kesäkuun lopussa. Sekin ehtii hyvin syötäväksi loppukesän aikana.

Persilja

Persilja sopii lähes kaikkeen ruoanlaittoon. Se sopii kastikkeisiin, keittoihin, lihan, kalan ja linturuokien mausteeksi. Se sopii hyvin myös juusto- ja munaruokiin sekä kasvis- ja pastaruokiin. Persilja tuo piristystä valmiisiin annoksiin koristeena ja makunsa puolesta.

Timjami

Timjami on voimakastuoksuinen ja maultaan aromaattinen. Timjamin maku säilyy hyvin, vaikka ruokaa kypsennettäisi pitkään. Käytä timjamia mausteena marinadeissa, pataruuissa, kastikkeissa ja uunikasviksissa. Voit kokeilla timjamia myös marja- ja hedelmäjälkiruokiin.

Rosmariini

Rosmariini sisältää runsaasti eteerisiä öljyjä ja karvaita makuaineita, jotka tulevat parhaiten esiin, kun rosmariini lisätään ruokaan jo alkuvaiheessa ja annetaan kypsyä ruoan mukana. Rosmariini sopii hyvin rasvaisten ja voimakkaan makuisten liharuokien mausteeksi.

Yrttejä voi kasvattaa myös aurinkoisella parvekkeella.

Lue seuraavaksi

Näytä kaikki