Jätehuolto

Lapsi lajittelee roskansa jätehuolto-sivun ohjeiden mukaisesti

Jokaisella talolla on oma jätteidenkeräyspiste. Lajittelumahdollisuudet vaihtelevat paikkakunnittain sen mukaan, mitä jätteitä paikalliset jätehuoltoyhtiöt pystyvät keräämään erikseen. Tämän takia emme valitettavasti ole pystyneet järjestämään esimerkiksi muovijätteiden keräämistä jokaisella paikkakunnalla.

Kannustamme asukkaitamme kuitenkin lajittelemaan kaikki jätteensä, jotta saamme kierrätettyä teollisuuden tarvitsemia raaka-aineita ja suojeltua luontoa. Toisekseen jätteiden lajittelu säästää asukkaiden kukkaroa, sillä jätehuollon kulut katetaan vuokratuotoilla. Esimerkiksi biojätteen ja paperijätteen nouto maksavat kiinteistölle selvästi vähemmän kuin sekajätteen vastaavan määrän noutaminen.

Myös maahan jätetyt jätepussit nostavat jätehuollon maksuja, joten laitathan pussit aina jäteastioihin. Näin ehkäistään myös sitä, etteivät maassa olevat jätteet houkuttele paikalle rottia, kärpäsiä tai ampiaisia. Pidä jätehuone aina siistinä ja mukavana käyttää myös muille asukkaille.

Biojätteet tulee laittaa keräysastiaan asianmukaisessa kääreessä, kuten biojätepussissa tai sanomalehdessä. Myös sekajätteet laitetaan keräysastiaan muovipussissa tai muussa soveltuvassa kääreessä. Kartonkipakkaukset, paperit, muovipakkaukset, metallit ja lasit sen sijaan laitetaan keräysastioihin yksitellen ilman muovipusseja tai muita kääreitä, jotta jätteidenkäsittelylaitosten lajittelukoneet tunnistavat eri materiaalit ja pystyvät lajittelemaan ne edelleen. Kierrätä ainoastaan puhtaita materiaaleja, sillä likaantuneet jätteet kuuluvat sekajätteeseen.

Litistä kartongit ennen niiden laittamista kartonginkeräysastiaan. Erityisesti kuun vaihteessa kartonginkeräysastiat saattavat täyttyä nopeasti, kun uusia asukkaita muuttaa taloon.

Huonekalut, metalliromu, autonrenkaat sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteet eivät kuulu talon jätteidenkeräyspisteelle. Jokaisen asukkaan tulee huolehtia näiden oikeasta hävittämisestä itse. Sama koskee vaarallisia jätteitä. Jos tällaisia jätteitä on jätetty talon jätteidenkeräyspisteelle, laskutamme niiden poisviemisestä asukkaita.

Jätteiden lajittelu

Biojäte

  • Ruoantähteet
  • Hedelmien, vihannesten ja juuresten kuoret
  • Kalojen perkuujätteet
  • Kananmunien kuoret
  • Kahvin- ja teenporot suodatinpusseineen
  • Talouspaperi ja lautasliinat
  • Pienet luut ja ruodot
  • Hammas- ja jäätelötikut, luonnonkorkki
  • Huone- ja parvekekasvit, multa
  • Jähmettynyt paisto- tai kinkkurasva biojätteisiin pakattuna

Muovi

  • Jogurttipurkit, voirasiat, leikkelepakkaukset ja juustopakkaukset
  • Valmisruokapakkaukset
  • Sampoopullot ja saippuapullot
  • Muovipullot, muovipurkit ja -kanisterit
  • Muovikassit, muovipussit ja muovikääreet

Paperi

  • Sanomalehdet ja aikakauslehdet
  • Mainosposti ja esitteet
  • Kirjekuoret, myös ikkunalliset
  • Pehmeäkantiset kirjat. Kovakantisista kirjoita tulee poistaa kannet
  • Kopiopaperit ja tulosteet, piirustus- ja lehtiöpaperit
  • Valkoisesta paperista tehdyt paperikassit

Kartonki

  • Kartonkilaatikot ja pahvilaatikot
  • Nestepakkauskartongit, kuten huuhdellut maitotölkit, mehutölkit ja jogurttitölkit
  • Muropaketit ja muut pahvipakkaukset
  • Kananmunakennot
  • Paperipussit, sokeripussit, jauhopussit ja paperikassit
  • Puhtaat pahviset kertakäyttöastiat
  • Kopiopapereiden kääreet

Metalli

  • Huuhdellut säilyketölkit
  • Alumiinivuoat ja puhdas alumiinifolio
  • Metallikannet ja -korkit
  • Voirasioiden ja jogurttipurkkien foliokannet
  • Kattilat, paistinpannut, ruokailuvälineet ja sakset
  • Metalliset työkalut, ruuvit ja naulat
  • Tuikkujen alumiiniset kuoret
  • Tyhjät aerosolitölkit, joista ei kuulu pihinää painettaessa suutinta

Lasi

  • Lasipullot
  • Lasipurkit, kuten hillopurkit ja vauvanruokapurkit

Sekajäte

  • Tavarat, jotka eivät kelpaa muuhun kierrätykseen eivätkä ole vaarallista jätettä
  • Hehkulamput, halogeenilamput ja sulakkeet
  • Vaipat, terveyssiteet ja pumpulipuikot
  • Pölynimurin pussit
  • Lasiset, keraamiset ja posliiniset astiat
  • Kynttilät, kumit ja nahkat
  • Tekstiilijäte
  • Likainen paperi, kartonki ja pahvi
  • Tupakantumpit
  • Lemmikkieläinten jätteet, kuten koirankakka
  • Kansiot, kovakantisten kirjojen kannet

Vaatteet

Vaatteita voi myydä kirpputoreilla tai lahjoittaa hyväntekeväisyysjärjestöille. Myös monet vaatekaupat ottavat vastaan tekstiileitä. Rikkinäiset vaatteet kuuluvat lumppukeräykseen tai sekajätteeseen.

Huonekalut, kodinkoneet ja muut isot jätteet

Hyväkuntoiset huonekalut ja kodinkoneet kannattaa myydä tai lahjoittaa hyväntekeväisyysjärjestöille. Rikkinäiset huonekalut ja kodinkoneet viedään paikalliselle jäteasemalle omalla kustannuksella.

Vaaralliset jätteet

Vaarallisia jätteitä voi viedä niitä vastaanottaville huoltoasemille ja jäteasemille. Jätteet kannattaa tuoda alkuperäisissä pakkauksissaan.

  • Maalit
  • Liuottimet, kuten bensiini, tinneri ja tärpätti
  • Öljyt kanistereissaan
  • Öljynsuodattimet
  • Paristot
  • Loisteputket
  • Torjunta-aineet ja kasvimyrkyt
  • Akut

Lääkkeet ja elohopeakuumemittarit viedään apteekkiin.

Käytetyt paristot, pienakut, kaasupullot ja sammutinpullot voi palauttaa niitä myyviin liikkeisiin. Paristojen ja akkujen päät pitää teipata ennen palauttamista. Vuotavat paristot tulee pakata muovipussiin.

Ilotulitteet, räjähteet, panokset ja ampuma-aseet toimitetaan poliisille.

Lisätietoja saat paikalliselta jätehuoltoyhtiöltäsi.

Katso myös

Kierrätysinfo
Rinki-ekopiste
Kierrätyskeskus
Suomen luonnonsuojeluliitto

Lamput ja sulakkeet

Täältä löydät ohjeta miten toimitaan lamppujen, paristojen ym. kanssa.

Lue lisää

Jääkaappi, pakastin ja pesukoneet

Ohjeita miten pitää kodinkoneet kunnossa ja miten niiden käyttöikää voi pidentää.

Lue lisää

Liesi, uuni ja liesituuletin

Täältä löydät ohjeet miten puhdistetaan ja pidetään huolto keittiön kodinkoneista.

Lue lisää

Lattioiden puhdistus ja suojaus

Lattiat pysyvät kunnossa ja kauniina mahdollisimman pitkään, kun noudatat seuraavia hoito-ohjeita.

Lue lisää

Kylpyhuone ja sauna

Täältä löydät ohjeita miten kylpyhuonetta ja saunaa tulee hoitaa.

Lue lisää

Vesilukot, viemärit ja lattiakaivot

Täältä löydät ohjeet miten pitää lattiakaivot ja viemärit toimivina.

Lue lisää

Lämmitys ja ilmanvaihto

Täältä löydät ohjeita lämmitykseen, ilmanvaihtoon ja huoneiston viilentämiseen.

Lue lisää

Vesi ja vesimaksut

Tutustu asuntosi vesimaksuihin ja seuraa digitaalisesta näytöstä kulutustasi.

Lue lisää

Asunnon remontointi

Tutustu asuntojen korjauksen ja muutostöiden vastuualueisiin.

Lue lisää

Parveke ja piha

Paloturvallisuus on tärkeää myös parvekkeilla. Tutustu parvekkeen käytön sääntöihin.

Lue lisää

Energian säästö

Pyri vähentämään energiankulutusta ja tutustu veden säästämisen vinkkeihin.

Lue lisää

Vastuunjakotaulukko

Vastuunjakotaulukossa kerrotaan, mitkä asunnon kunnossapitoon liittyvät työt kuuluvat vuokralaiselle ja mitkä taloyhtiölle.

Lue lisää

Asukkaille

Miten voimme auttaa

Voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme kaikissa asuntojen vuokrausta ja asumista koskevissa asioissa:

p. 020 743 2960 johon vastataan 24/7 tai
huoltopaivystys@kruunuasunnot.fi
(puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min)